Small Grey Outline Pointer

maanantai 28. marraskuuta 2022

Marraskuun mötikkä

 

Halloween toi mukanaan kaksi upouutta taikahevosta. Kuvassa Darkomen.

Heissankeikkaa taas! Kuukaudet vierivät ohi hurjaa vauhtia ja kohta ollaan jälleen joulukuun paikkeilla. Kiirettä on pukannut ja laiskuus on iskenyt, mutta nyt olen vihdoin ja viimein ottanut itseäni niskavilloista kiinni. Korkeakouluopintoni ovat vieneet paljon arjestani ja pienetkin vapaa-aikani olen käyttänyt muiden pelien parissa. Star Stablessa käyn yhä joka päivä ja yritän kouluttaa ahkerasti, mutta aina silloin tällöin sekin jää valitettavasti välistä. Halloween -tapahtuma sai minut aktiivisemmaksi tapahtuman kahden ensimmäisen viikon aikana, mutta en siitä huolimatta saanut varastooni kumpaakaan ilmaista kurpitsalemmikkiä, joita kovasti kaipasin. Motivaatiotasoni laski olemattomiin, enkä jaksanut enää kirjautua peliin tekemään päivittäisiä puuhia. Star Stablen pelailua hidasti myös se, että lensin ulkomaille Israeliin kahdeksi viikoksi heti marraskuun alussa. Siellä ollessani en pelannut Star Stablea laisinkaan.

Tämän vuoden kauhutapahtuma oli muistakin syistä tavallista kuormittavampi. Kaikki Galloper's Keepin portaalit lukittiin heti tapahtuman alussa, ja niiden avaamiseen täytyi kerätä tarpeeksi sielunsiruja. En saanut tästä syystä edes avattua kaikkia portaaleita, ja esimerkiksi kurpitsanmetsästys jäi minulta tältä vuodelta täysin välistä. Harmittaa hieman, mutta en oikeastaan voi syyttää siitä mitään muuta kuin omaa epäaktiivisuuttani pelin parissa. Kurpitsanmetsästys on kuitenkin yksi lempparipuuhistani halloweenin paikkeilla - kenties ensi vuonna pääsen jälleen jahtaamaan pieniä kurpitsoja Golden Hillsin metsässä! 

Olen halloweenin epäonnistumisesta huolimatta todella innostunut joulukuun tulevista tapahtumista. Jorvikiin on vihdoin ja viimein tulossa lunta! Emme ole nähneet lunta Jorvikin teillä ja nurmikoilla sitten vuodesta 2015 tai 2016. Maahan satavan lumen on joka vuonna korvannut joulukylä, johon pelaajat joutuvat matkustamaan erikseen. Pidän toki joulukylästä, mutta välillä tulee ikävä sitä lumista tunnelmaa, joka aikoinaan koristi Jorvikin luontoa. Star Stablen joulu on minulle aina kovin nostalgista, vaikka se ei enää olekaan samanlainen kuin vuosia sitten. Muistan vielä sen ajan, kun joulun aikana täytyi tehdä päivittäin tehtäviä joulukuusen koristamiseksi ja lopulta palkinnoksi sai omalle hevoselleen annettavan poropulverin. Nykyään poropulvereita pystyy ostamaan joulukylän puodista, ja minulle itsellenikin on kerääntynyt niitä jo kymmenkunta varastooni. Poropulverin saanti ja käyttö ei enää siis ole yhtä suuri juttu, joten ne jäävät joka vuosi minulta käyttämättä. 

Galloper's Keep on taas täällä.

Joulu tuo myös mukanaan odotettavasti uuden hevosrodun ja tämän vuoden uudet jouluhevoset. Olen nähnyt paljon spoilereita tulevista tennesseenwalkereista, jotka näyttävät mielestäni aika kivoilta. En ole kuitenkaan varma, mikäli ne ehtivät saapua joulupyhäksi vai vasta ensi vuoden puolella. Jouluhevoset puolestaan eivät näytä kovin kiinnostavilta tänä vuonna, vaikka valkoinen paso fino houkutteleekin toisella tavalla. Paso fino ei nimittäin omista valkoista väritystä, ja olen ostanut aikaisemminkin monta taikahevosta vain niiden tavallisen turkin vuoksi. Toinen talvihevosista on issikka, josta en ole toistaiseksi erikseen innoissani. Toisaalta mielipiteeni saattavat ailahdella ja seuraavasta postauksesta saattaa löytyä kyseinen hevonen kaikesta kirjoituksestani huolimatta. Tulen kuitenkin pelaamaan Star Stablea jouluna aika paljon, joten uutta postausta kannattaa odotella.

Tulevista hevosista onkin hyvä siirtyä viimeisten kahden kuukauden aikana saapuneisiin uutuuksiin. Star Stable on toistaiseksi lisännyt vain yhden uuden hevosrodun, mutta ennen halloweenia peliin tuli tämän lisäksi uusia värityksiä aikaisemmille roduille, joista sorruin ostamaan muutaman. Myös Black Friday -tarjousten aikana ostin kokoelmaani neljä uutta väritystä roduille, joita omistan jo ehkä liikaakin. Belgian puoliveriset saapuivat Star Stableen noin kaksi viikkoa sitten. Minulla oli halloweenin jälkeen tarpeeksi rahaa ostaa yksi väritys kyseisestä rodusta, mutta sain Black Friday -tarjousten aikaan poikaystävältäni aikaiseksi joululahjaksi 10 000 Star Coinsia. Lopulta ostin Jasperin lisäksi kolme muuta belgian puoliveristä, sekä neljä muuta hevosta alennuslaarista. Issikat, arabit, jorvikin puoliveriset sekä mustangit olivat todella halpoja tarjousten aikaan, joten päätin käyttää tilanteen hyväkseni ja kartuttaa kokoelmaani entisestään.

Yksi mahtava juttu, joka tapahtui viimeisten kahden kuukauden aikana oli myös se, että pääsin viimeinkin tasolle 23! Viimeisessä postauksessa voivottelin tilannettani, joka jätti minut 30 XP -pisteen päähän seuraavasta tasosta. Vähän sen jälkeen Star Stable lisäsi pieniä tehtäviä, joiden ansiosta pystyin siirtymään tasolle 23. Tähän mennessä olen kerännyt jo muhkeasti enemmän XP -pisteitä ja seuraavana tavoitteena onkin sitten päästä tasolle 24 saakka - joskus vuonna nakki ja muusi! Tuntuu kuitenkin siltä, että Star Stable on nyt keskittynyt enemmän tarinatehtävien luomiseen, koska niitä saapui jälleen peliin viime keskiviikkona. Nämä tehtävät olivat aika hurjia, ja kenties seuraavassa postauksessa tulee olemaan hieman kuvia uudesta paikasta, joihin tarinatehtävät meidät hujautti. Nähdään ensi kerralla!

Toinen uusista taikahevosista on laverna. Nimesin omani Dreamcatcheriksi.



Olen ostanut viimeisten kahden kuukauden aikana muitakin hevosia. Kuvassa Coral.


En kyennyt vastustamaan tätä paso finoa. Herra sai nimekseen Stardew.


Olive on uusin jorvikin villihevoseni.


Uudet belgian puoliveriset ovat somia. Kuvassa Jasper.


Harkkaamassa Mindreaderin kanssa.


Tämä kaunokainen sai nimekseen Moviestar.

Neljäs belgian puoliveriseni on uljas Pinkman.

Kaksi uutta issikkaa saapui talliini. Kuvaa koristaa Hummingbird.

Ostin Lunan eilen illalla.

Halusin kovasti ostaa tämän jorvikin puoliverisen alennusten aikaan. Nimesin hänet Carrotcakeksi.

Viimeisin tulokas on kaunis arabialainen, Gameboy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti