Small Grey Outline Pointer

sunnuntai 21. toukokuuta 2023

Jorvikin avoimet ovet

Kevät on tehnyt tuloaan. Aurora on uusin paint-hevoseni!

Heissankeikkaa! Lumi on vihdoin ja viimein sulanut kokonaan. Linnut visertävät kauniisti ja aurinko paistaa taas, eikä kesäkään ole enää kovin kaukana. Sama näkyy myös Star Stablen puolella, jossa juhlittiin jokavuotisia Jorvikin avoimia ovia. Tapahtuma on tuonut mukanaan paljon hauskaa tekemistä, joka on pitänyt myös minut erityisen kiireisenä. Avoimien ovien aikana pelaajat voivat esimerkiksi kisata yksin tai ystävien kera, pukeutua päivän teeman mukaan sekä osallistua upouusiin kouluratsastuskilpailuihin! Vaikka sitä onkin odotettu monia vuosia, uusi kouluratsastus-kilpailu tuntui olevan hieman rikki heti alkuun. Minä en ainakaan saanut aluksi läpäistyä kyseistä kisaa, vaikka kuljinkin radan samalla tavalla kuin harjoittelukierroksella. Muutaman päivän jälkeen sain vedettyä kisan kuitenkin läpi helposti, joten kyseessä oli todennäköisesti jonkinlainen bugi.

Kouluratsastusta on kuitenkin ollut todella kiintoisaa kokeilla tähän mennessä. En henkilökohtaisesti ole suuri hevosihminen, enkä ole koskaan ratsastanut kunnolla oikeassa elämässä. Tästä syystä en ole erityisen tietoinen hevosista tai ratsastuksesta, joten kouluratsastuskin on minulle melkein täysin uusi aihe. Tiedän kuitenkin sen, että kouluratsastusta on odotettu Star Stablen puolella aina siitä asti kun aloitin pelaamaan. Olen siis erittäin innoissani niiden puolesta, jotka ovat kuumeisesti sitä odottaneet! Kouluratsastusta on kaiken lisäksi ollut todella hauskaa harrastaa uudistettujen lipizzanhevosten kera. Tapahtuman aikana pystyi kouluratsastuksen, kisaamisen ja pukeutumisen lisäksi myös osallistumaan mestaruuskisoihin, silittää kaikenlaisia eläimiä sekä viettää aikaa piknikillä ystävien kanssa. Tylsää ei ainakaan ehtinyt tulemaan!

Jorvikin avoimien ovien toisella viikolla saimme vihdoin ja viimein aikaisemmin mainitsemani uudet lipizzanhevoset. Olen seurannut sosiaalista mediaa aktiivisesti aina siitä asti kun lipizzanhevoset spoilattiin ensimmäistä kertaa ja minun on pakko sanoa, että kyyti on ollut hieman lujaa. Tuntuu siltä, että moni pelaaja ei arvostanut uudistettua lipizzaa yhtään. Useiden mielestä uudistetut lipizzanhevoset ovat liian muhkeita ja jäykkiä, enkä oikeastaan ymmärrä mistä kaikki tämä inho on saanut alkunsa. Olen ratsastanut uudella lipizzanhevosella nyt muutaman viikon ja pidän niistä yllättävän paljon. Kieltämättä olin itsekin aluksi hieman skeptinen, mutta onneksi uudet lipizzat saivat lopulta mieleni muutetuksi!

Juhlimme poikaystäväni kanssa Jorvikin avoimia ovia yhdessä myös tänä vuonna.

Lipizzat eivät kuitenkaan olleet ainoat tämän kevään uudet tulokkaat! Viime keskiviikkona peliin saapuivat uudistetut pintabianit. Pintabianit eivät kuitenkaan ole tavallaan aivan uusi hevonen, koska ne hyödyntävät 3. generaation arabialaisten mallia. Tämä ei tietenkään ole omituista, sillä pintabianit ovat oikeassa elämässäkin vain risteytys amerikkalaisen paint -hevosen ja arabialaisen kesken. Star Stablen 3. generaation arabialaisten malli on sitä paitsi aivan ihana, ja olenkin jo hankkinut hevoslaumaani uusista pintabianeista kaksi kappaletta. Tulen varmasti ostamaan joku päivä enemmänkin kyseisen rodun värityksiä, mutta säästän tällä hetkellä Star Coinsejani kesän erikoishevosiin. Tämä muistuttaakin minua siitä, kuinka innoissani olen tulevan kesän tapahtumista!

Star Stable on vihdoin ja viimein varmistanut, että uudet pelaajahahmot tultaisiin julkaisemaan kesäkuussa, mikäli niiden viimeistelyssä ei tule olemaan ongelmia. Sormeni ovat olleet ristissä jo monta kuukautta, jotta saisimme uudet hahmot peliin mahdollisimman pian! Vanhat hahmot ovat tuttuja ja mukavia, mutta ne jäävät valitettavasti uusien hevosrotujen sekä muiden uudistusten varjoon. Muutos tuleekin olemaan suuri ja uusiin hahmoihin on todennäköisesti vaikea tottua heti alkuun. Olen kuitenkin jo kerran kokenut pelaajahahmojen uudistuksen ja uskon selviäväni tästäkin kerrasta papukaijamerkin kera. Muistan yhä, kuinka omituiselta tuntui kun pelaajahahmot uudistettiin vuonna 2017. Vanhimpien pelaajahahmojen kaula oli tuplasti pidempi kuin uudistetun hahmon, joten uudet hahmot tuntuivat istuvan hevosen selässä olkapäät korvissa asti. Jonkin ajan kuluttua oli kuitenkin kiintoisaa huomata, että vanhimmat hahmot olivat oikeasti jonkin sortin kirahveja, ja uudistus oli todellakin siinä vaiheessa tarpeen. Uskon, että sama tulee tapahtumaan tämän vuoden pelaajahahmojen kanssa.

Toinen uudistus, josta olen yhä hieman skeptinen, on hevosten edistymisen kehittäminen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa hevosia pystyttäisiin kouluttamaan muutenkin kuin vain kisoja uurtamalla. Esimerkiksi hevosen hoitamisesta tultaisiin saamaan XP -pisteitä. Luin taannoin Star Stablen uusimman blogin, jossa tästä uudistuksesta puhuttiin. Uuden edistymismenetelmän ansiosta pelaajat pystyisivät tulevaisuudessa kisaamaan jokaisen kisan kerran päivässä per hevonen. Tämä tarkottaisi sitä, että kahden tunnin koulutussessio venyisi varmaan koko päivän pituiseksi urakaksi, mikäli minulla sattuisi olemaan sellainen fiilis. En tiedä vielä, pidänkö tästä uudistuksesta vai en. Olen kuitenkin varma, että en toistaiseksi pidä ollenkaan tulevasta uudesta valikon ulkonäöstä. En koskaan pitänyt uudistetusta inventaariosta, enkä todennäköisesti tule pitämään tästäkään. Ajan kanssa tulen kuitenkin todennäköisesti tottumaan siihen tavalla tai toisella!

Tapahtuman mukana tulleet uudet vaatteet ovat todella nättejä!



Eggplant on yksi uusista pintabianeista.


Kevättä rinnassa Solidworkin kanssa.


Yksi uusista morganeista eksyi talliini viime torstaina :) Kuvassa Depthstrider.


Metalhead saapui hevoslaumaani jo yli kuukausi sitten.


Shiret ovat yksi lempiroduistani Star Stablessa. Kuvassa Cornfield.


Marwarit olivat alennuksessa noin kuukausi sitten. Clevergirl on uusin väritykseni.


Poneja ei voi vastustaa kukaan! Myös chincot olivat alennuksessa. Kuvassa Cookiemonster.


Komea Soundwave. Uudistetut lipizzat veivät sydämeni mukanaan.


Alennushepat ovat nykyään todella yleisiä. Kuvassa yksi uusista arabeistani, Deerling!


Rohkea ja peloton Wally. Tarinatehtävien mukana tuli pieni uusi alue.


Myös toinen chinco loikkasi talliini. Lennokas pallo sai nimekseen Cupcake.


Värityksensä mukaan nimetty Mayo on kaunis lisäys kokoelmaani.


Ostin myös yhden uusista taikapolleista. Kuvassa calderini, Epicace.


Neljäs ja toistaiseksi viimeinen lipizzani on Fruitloop.


Kaikki arabiväritykset löytyvät nyt tallistani. Uusin tulokas on Pearl.


Villi ja vapaa Jazzy.

sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Galleriapostaus: Kevään hevosostoksia!

Uudistetut morganit saapuivat! Kuvissa komeilee Honeyduke.



Boing! Lovely sai nimensä sydämenmuotoisesta täplästä turvassaan.

Tämä herra sai nimekseen Rowling. Olen pelannut viimeaikoina liian paljon Hogwarts Legacya.


Amerikkalaiset paint-hevoset saivat uusia värejä! Ostin niistä yhden, Nightmaren.


Budjettini on sallinut minut ostamaan myös "vanhoja" polleja. Kuvassa loikkii Antihero.


Vuonikset ovat alennuksessa tällä viikolla. Nimesin lentävän polleni Marzipaniksi.


Tässä on toinen ostamani vuonis, Ironman!


Myös englannintäysiveriset maksavat vain 550 Star Coinsia. Kuvaa koristaa Coffeebean.


Viikko sitten paso finot olivat huippualennuksessa. Kasvatin kokoelmaani Midnightilla!


Suloinen Archangel saapui talliin yli kuukausi sitten.


Älkää nuolko sammakoita! Batman on uusin tennesseenwalkerini.


Tämä upea belgian puoliverinen lisättiin peliin taannoin. Nimesin omani Mayweatheriksi.