Small Grey Outline Pointer

maanantai 23. marraskuuta 2020

Halloween ja Wildwoods!

Phantomwalker on halloweenin uusin komeus.

Hyvää vuoden loppua kaikille! Kuukaudet ovat jälleen liitäneet hurjaa vauhtia ja joskus tuntuu siltä, ettei itse pysy yhtään niiden perässä. Vapaa-aikaa minulla on itselläni toistaiseksi enemmän kuin tarpeeksi, joten aika ei tunnu enää kaikista tärkeimmältä asialta. Olen viettänyt aikaani lähinnä pelejä pelaten, ja yksi niistä on tietysti Star Stable. En ole ehkä ollut kaikista aktiivisin pelaaja, mutta olen kirjautunut sisään ainakin joka toinen päivä hevoseni hoitamaan. Halloweenin aikana tein aktiivisesti halloween -tapahtuman tehtäviä niin kauan, että sain kerättyä itselleni tämän vuoden rajoitetun kurpitsalemmikin. Hapettaa hieman, etten viime vuonna tehnyt tarpeeksi tehtäviä oranssin kurpitsalemmikin eteen, enkä tänä vuonna halunnut maksaa 350 Star Coinsia sen halloween -kaupasta saadakseni. 

Kurpitsalemmikin sijaan käytin Star Coinsejani halloweenhevosten ostoon. Aikaisemmista Star Coins -ostoista minulle oli jäänyt käteen mukava summa rahaa, jolla pystyin ostamaan kaksi halloweenhevosta. Viime vuonna kuolasin niin sanottua "sokeaa" hevosta, joka muuttuu villissä luonnossa vihreäksi puuksi, mutta tänä vuonna kovasti pohdittuani tulin siihen tulokseen, että kurpitsahevonen on minulle paljon mieleisempi vaihtoehto. Pidän hurjasti hevosen kurpitsamuodosta, vaikka sen normaali väritys onkin hieman liian samanlainen jo aikaisemmin omistamieni vuonohevosten värityksiin verrattuna. En kuitenkaan antanut tämän häiritä, joten talliini saapui kuin saapuikin villi pepita, Pumpkinsmash! Pepitan lisäksi päädyin myös ostamaan tämän vuoden uutuuden, tombhoofin, joka on villissä muodossaan luurangon ja haamun sekoitus. Pidän Phantomwalkerin taikamuodosta myös, mutta toisinaan harmittaa ettei se ole yhtään kolmiulotteisempi. Myös normaali väritys on aika erikoinen, mutta olisin itse pitänyt enemmän mustasta harjasta valkoisen sijaan.




Kurpitsavauvojen kaitsemista.



Halloween on kuitenkin jo jonkin ajan päässä. Lähestymme hiljaa kohti joulua, joka on ehdottomasti minun suosikkini Star Stablen puolella. Viime vuonna minulla oli hurjasti hauskaa tekemistä koko joulun ajan, mutta ehdin myös niiden lisäksi viettämään rauhallista jouluaikaa perheeni seurassa. Toivon hartaasti, että joulu tulisi olemaan ainakin samankaltainen tänä vuonna myös Star Stablessa.  Odotan kuitenkin vielä sitä vuotta, kun Star Stablessa tulee satamaan lunta jälleen joka puolella pelkän joulumaailman sijaan. Joulukuun alkuun on enää viikko, ja tuntuu siltä että tämä vuosi on vierähtänyt nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. 

Ennen kuin siirrymme joulun puolelle on kuitenkin hyvä huomioida uusi alue, joka lisättiin Star Stableen noin viikko sitten. Uusi alue on osa Mistfallia, ja se nimettiin Wildwoodsiksi. Avasin alueen itse heti sinä päivänä, kun se julkaistiin. Sen jälkeen tein aktiivisesti päivittäisiä tehtäviä alueen maineen nostamiseksi, jotta saisin aukaistua alueen suunnistuskilpailun. Sen aukaistuani en ole tehnyt alueen päivittäisiä tehtäviä, vaikka jotkut sen kauppojen vaatteista houkuttelevatkin minua. Ehkä alan tekemään niitä vielä joku päivä. Wildwoodsin ohella peliin lisättiin myös uusi hevosrotu, jorvikin villihevoset. Kuulostaako tämä rotu tutulta? Se johtuu siitä, että Star Stablen taikahevoset olivat nimeltään jorvikin villihevosia aina siihen asti, kunnes Star Stable päätti lisätä peliin yksittäisen rodun samalla nimellä. Kaikki taikahevoset siis saivat omat nimensä ( mm. pepita, tombhoof, woodear ), ja jorvikin villihevoset saivat pitää rotunsa. 

Uudesta rodusta päädyin toistaiseksi ostamaan kaksi väritystä. Olisin todennäköisesti ostanut enemmänkin, jos minulla olisi ollut siihen varaa. Halloweenhevosten ja muiden hevosostosten jälkeen minulla ei kuitenkaan ole enää tarpeeksi Star Coinseja uusien hevosten ostamiseen. Saatan ostaa joulun aikana enemmän rahaa taas, mikäli haluan ostaa joitakin joulunaikaisia hevosia. Jorvikin villihevosista ostin kuitenkin aikaisemmassa kuvassa esiintyvän valkoruskean värityksen, Foxtailin, sekä viime keskiviikkona lisätyn oranssihtavan värityksen, jonka nimesin poikaystäväni vaatimuksista Megahorseksi. Tämän lisäksi ostin myös halloweenia aikaisemmin kaksi muuta hevosta, joita en ehtinyt aikaisemmin esittelemään. Näitä hevosia ovat kultainen lusitano, Bumblebee, sekä valkoinen irlannincob: Arcticbreeze.



Pupujussilemmikkejä luvassa?


Tallin viimeisin lisäys, Megahorse.



Linnutkin kertovat vitsejä :]



Letkajenkkaa!


Wildwoods on ollut pieni mutta kaunis paikka tutkia.


Star Stablen sovelluksesta saapunut Arcticbreeze.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti