lauantai 13. helmikuuta 2016

Täällä taas

Hei taas pitkästä aikaa!
Noin parin viime kuukauden ajan olen joutunut pärjäillä ilman jäsenyyttä, eikä Star Stablessa ole tullut käytyä sen ja muutaman muun asian takia pitkiin aikoihin. Mutta tänään onnistuin kuin onnistuinkin hankkimaan itselleni jälleen kuuden kuukauden Star Riderin, ja siinä ohella myös 600 Star Coinsia. Säästöissäni oli jo aikaisemmin käyttämättä jääneitä Star Coinseja noin 860 verran, joten hyötykäytin varani Islanninhevosen ostoon.
Monista värivaihtoehdoista valitsin alla olevan harmaan, koska se hiveli silmiä kaikista eniten. Tammalle annoinkin nimeksi Royalace, mikä olisi karkeasti suomeksi käännettynä Kuninkaallinen ässä. Pollen kutsumanimi onkin Ässä.
Viimeaikoina päivityksissä on tullut vaikka ja mitä, ja minulta jäi jopa joulutehtävät välistä epäaktiivisuuteni vuoksi! Minun pitäisi sitä paitsi vielä sulkea Pandorian rakoja jotta saisin tarinatehtävät auki. Muistaakseni niiden aukaisemiseen tarvitaan admired-mainetaso tietyn ryhmän kanssa.
Uudistin blogin ulkoasua jälleen kerran. Tällä kertaa yritin saada tyylistä simppelin, eikä tämä nyt kummoiselta näytäkään. Mikäli ulkoasussa ilmenee ongelmia, laitathan viestiä, koska HTML-koodi rakastaa temppuilemista enkä aina huomaa sitä itse.

Ei tosiaankaan ole mitään muuta mainitsemisen arvoista, enkä viitsi saarnata turhista asioista joten jätän kirjoittamisen tähän. Ensi kirjoitukseen yritän panostaa niin paljon kuin mahdollista, mutta mitään en lupaile.




Tyylikästä tölttiä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti