Small Grey Outline Pointer

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Laiskiainen puikoissa

Hellurei jälleen kerran. 

Vaikuttaa siltä että Star Stable Online ja blogini jäi jonnekkin jemmaan, ja epäaktiivisuus astui kuvioihin. Pahoittelen varmasti jo triljoonatta kertaa laiskuudestani, mutta toivottavasti osaan tästedes vähintään ilmoittaa siitä etten tule kirjoittamaan vähään aikaan.

Negatiivisista asioista tuonnemmas, kuten jo aikaisemmin sanoin en ole käynyt Star Stablessa nyt pitkään aikaan. Star Coinseja on kertynyt 400 verran, mutta sullon niitä yhä rahapussissani jonkin uuden hevosen varalle. Ja koska olen luistanut blogiin kirjoittamisesta, saatte taas kuunnella pitkää jaaritusta asioista mitä viimeaikoina on tapahtunut. Ehkä ensimmäisenä sitten viime kirjoituksen tuli uusia värejä painteille. Ja näyttää siltä että kaksi uusista hevosista olikin appaloosia, ja vain yksi niistä paint - mitenköhän se nyt niin meni. Saman päivityksen mukana vaikuttaa palanneen myös Raptor joksikin aikaa ( ei ole varmaa, en saa selvää Star Stablen vihjailusta ). Tuo kuitenkin taitaa olla jo mennen talven lumia. Sen jälkeen julkaistiin koodi SUMMERSC4U, josta ansaitsee 200 Star Coinsia ( en tiedä toimiiko koodi vielä, mutta kokeile ihmeessä ).
Seuraavalla viikolla ilmeni ongelmia Baronessin hevosen kanssa. Joku paha poika oli mennyt vaihtamaan vineryn vanhuksen hevosen Butterflyn toiseen, ja jouduin sitten sen tilanteen parissa painiskelemaan. Ja ahaa... tässä uutisessa mainitaan myös ettei Raptor sitten tullutkaan käymään viime viikolla. Uusia vaatteita tulee melkein jokaisessa päivityksessä joten niitä en edes viitsi mainita.
Paha mainita mutta seuraavan päivityksen mukana tullutta Elisabethin tehtävää en ole vielä ehtinyt / jaksanut alkaa tekemään, mutta toivottavasti seuraavassa kirjoituksessa valaisen siitä jotakin. Vaikuttaa myös siltä että vaatteita pystyy vertailemaan ( eli esim. kun olet ostamassa uutta tuotetta voit verrata sitä päällä olevaan niin että tiedät onko se ostamisen arvoinen ). Tämä päivitys myös hämmensi minua ja monia muita, sillä kukaan ei vieläkään ole täysin tietoinen mitä nämä pilviserverit mahtavat olla. Jos joku tietää paremmin on hyvä ja valaisee minuakin.
Ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä, Fort Pintaan tuli uusi disco. Ja uuden discon mukana tulee tietenkin uudet liikkeet. Pintan cafen sijasta bailupaikka sijoitettiin rannalle. En ole vielä tehnyt discotehtäviä kokonaan sillä niitä tehdessäni jäin epätoivoisesti jumiin dj-pöydän sisään ja luovutin pelaamisen sille päivälle. Enkä ole ehtinyt napata uudesta discosta kuvan kuvaa. Fort Pintaan näemmä saapui uusi kilpailukin, mutta en ole saanut tehtäviä tehtyä joten en ole vetänyt sitä argh. Olen korviin asti pettynyt itseeni.
Aijai muuten, Elisabethin tehtävät lähtevät ensi viikolla joten parempi hypätä niiden pariin niin pian kuin suinkin pystyn.

Aikamoinen romaani, mutta siinä pitäisi olla kaikki olennainen mitä näiden muutaman viikon aikana on nyt tapahtunut. Loppua piristän vielä parilla kuvalla jotka olen napannut ( ahkerasti ) silloin harvoin kun Star Stablea olen pelaillut.

Vielä kertaalleen pahoittelut, ja ensi kertaan (:


Pahikset työn touhussa sankaria kiusaamassa.

Suklaata koko Holly.

Kaksoisveljet karanneet Teen Wolfista???


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti