Small Grey Outline Pointer

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Heissankeikkaa. Taas siis kirjoituksen parissa oleskelen, ja kuten tavallisestikkin, tästä tulee suhteellisen tylsä koska eipä ole juuri mitään maailmaa mullistavaa tapahtuillut viimeaikoina. Sain Louisin 12 levelille, nyt se on puolessa välissä kohti 13 levua, Skywalker on 5 levelillä, mutta muita koneja en sitten jaksanutkaan oikein koulutella. Myöhäiset kiitokset vielä muuten tässä btw Wilille kaakkejeni hoitamisesta, ja hiemoisesta kouluttelemisesta. Kunpa voisin korvata sen jotenkin [y]

Pelivideoiden teko tulevaisuudessa on suunnitelmissa, ja lähempänä ollaan. Toistaiseksi, meikäläisen ainakin pitäisi hankkia parempi tietokone, mikäli aion kaikkia pelejä kyetä pelaamaan. Kuten Slendermania, Amnesiaa, sekä Star Stable Onlinea ilman lagituksia, kuten nykyisin sattuu tapahtumaan. Silti Wolfteam toimii erinomaisesti koneestani huolimatta, joka on hyvä asia kunhan Wil vain pystyisi/jaksaisi/viitsisi ladata sen, niin päästäisiin sitäkin pelailemaan c8

YT-tunnuksenihan on siis Holistiify, jossa parhaillaan ei kyllä ole juurikaan mitään videoita, paitsi kaksi vanhaa rallivideota jotka latasin vuonna nakki ja muusi. Ajattelin ladata Wolfteam-gameplay ilman ääntäni kuvatun videon Youtubeen, mutta olen laiska enkä jaksa odottaa videoiden latautumista. Pitäisi olla hieman kärsivällisempi, tiedän. Kiitos lukemisesta, Pewdiepien videot odottavat! 8)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti