Small Grey Outline Pointer

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014


Tänään tuli siis päivitys, jonka mukana tulivat nuo lautat joiden mukana pystyi matkustamaan hieman nopsammin, ja vielä ilmaiseksi 8) Mikä on aika hyvä juttu. Huonoja puolia ovat ne, että pitää odottaa, sekä että laivat ei käy esimerkiksi moorlandissa, firgrovessa tai valedalessa [hehe pitäisikö]. 

Päivällä aikasemmin siis kävin tsekkaamassa päivityksen, hemmoilin hetken aikaa onlinessa matkustellen laivojen kyydissä, ja sitten häippäsin kattelemaan Pewdiepietä hetkellisen huuman takia, ja siihen meni sitten reilut kaksi tunteroista. Myöhemmin iltaisella, menin faceen, huomasin britin ja wilin olevan online, joten suuntasin tieni sso:hon. Hetken haamuilin sitten, kunnes mentiin kolmikolla levuttamaan kaakkeja. Britillä eskokaakki, ja wilillä ja meikäläisellä arabit mukana, lähettiin sitten kiertelemään ja kaartelemaan hevosia kouluttelemassa.

Kun britin piti lähteä, kuin myös wilin, jäin kouluttelemaan, ja sain kuin sainkin Lisin seiskalevulle. Sen jälkeen treenasin Hawkhunterin vitoslevulle, ja Quack on tällä hetkellä neloslevulla. Ei riittäneet rallit saamaan sitäkin kolmoslevulta vitoselle 8c Mutta eipä se mitään.


Tein siis ne vineryn kahvilatehtävät [unohin ne tyystin ja jäivät kesken hih] loppuun, ja tuli sitten siinä sellaiset dat-ilmeet katseltua Karlin ja Courtneyn hanipupukeskustelun parissa. Repesinkin yhdessä kohdassa, niin että liima olisi ollut tarpeellinen.

Uudistin siis [kuten ehkä huomasitkin jo] blogin ulkoasua, ja en jaksa ruveta pienentämään tuota banneria enää, koska olen kuolemanväsynyt vieläkin eilisestä telinevoimistelu-liikkatunnista. Haistakoon kukkasensa se meidänkin liikunnanopettaja, pyh. 

Tässä hokasin että blogini sivua on katseltu suunnilleen kohtapuoliin 800 kertaa [jooeiolemitäänmuttakuitenkin] joka on suurin ennätykseni bloggerissa, wehe. Kiitos lukemisistanne, ja pyrin tekemään vähän kiinnostavampia kirjoituksia, mutta ei ole enää niin tuota jutun juurta ;____;

Kiittäen ja kumartaen, lyhyidentekstienmainiokirjoittaja ♥


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti