Small Grey Outline Pointer

perjantai 21. toukokuuta 2021

Toukokuun kuulumisia


Kesäkunnossa.

Heipparallaa! Vuosi 2021 on kohta puolessa välissä ja pandemiatilanne jatkuu entisestään. Koko maailma on ollut sulkeutunut jo vuoden ajan, eikä sille näy olevan vielä loppua. Asiat ovat kuitenkin parantuneet tähän mennessä ainakin jonkin verran - kenties piakkoin tiukat rajoitukset alkavat myös hellittämään. Lähestymme pikkuhiljaa kesää, joka merkitsee syntymäpäivääni sekä erilaisia kesäaiheisia tapahtumia myös Star Stablen puolella. Kaikenlaista kummaa on tapahtunut myös viimeisten kahden kuukauden aikana. Onneksi pandemiatilanteessa pystyy aina istumaan koneen ääressä ja pelaamaan hevospelejä päivät pitkät.

En ole taaskaan pelannut Star Stablea erityisen aktiivisesti viimeaikoina, vaikka olenkin kirjautunut sisään vähintään joka toinen päivä hoitamaan hevoseni. Silloin tällöin olen kouluttanut hevosiani vanhaan malliin, jotta saisin edes joskus kaikki hevoseni koulutettua. Olen saanut ainakin 10 hevosta tasolle 10 ja yhden hevosistani tasolle 15 viimeisestä postauksesta saakka. Sorrun kuitenkin aina ostamaan lisää hevosia, enkä enää ehdi kouluttamaan jo tasolla 10 olevia hevosia yhtä useasti. Pidän kouluttamisesta ja uusien hevosten hankkimisesta, kuten aina tuppaan mainitsemaan, joten minulla ei varsinaisesti ole ongelmia tilanteeni kanssa. Kouluttamisen lisäksi olen pelannut hieman enemmän aktiivisemmin esimerkiksi keskiviikkoisin päivityksen innoittamana. Joka viikko ei kuitenkaan tuo mukanaan kovin kiinnostavia päivityksiä, mutta olen yrittänyt suhtautua jokaiseen niistä positiivisemmalla mielialalla.

Viimeaikoina peliin on lisätty esimerkiksi uudenlaisia keräystehtäviä, uusi hevosrotu sekä myös kauan aikaa odotettuja tarinatehtäviä. En ollut edes huomannut, kuinka kauan viimeisistä tarinatehtävistä oikeastaan on. Seikkailimme viimeksi Evergrayn kanssa vuonna 2019, joka taisikin olla viimeinen kunnollinen tarinatehtävä viime viikon päivitykseen asti. Tarinatehtäviin liittyviä päivityksiä on kuitenkin tullut jonkin verran, kuten druidikisat sekä Starshine Ranchin avajaiset. Nämä eivät kuitenkaan sinänsä ole tarinatehtäviä, eivätkä ne kestäneet kovin pitkään - druidikisat olivat kuitenkin poikkeus, koska niiden parissa piti raataa ainakin pari kuukautta aktiivisesti. Pelin tarinaan ne eivät lisänneet oikeastaan mitään.

Star Stable on myös päättänyt osallistua levittämään sanomaa roskauksen aiheuttamista ongelmista. Peliin lisättiin taannoin mekanismi, jonka avulla pystyit muuttamaan ympäri Jorvikia löytämäsi roskat erilaisiksi vaatteiksi, varusteiksi sekä lemmikiksi. Keräsin itse aktiivisesti roskia ainakin muutaman päivän ajan saadakseni K.O.N.I. -nimeltään olevan laitteen korkeimmalle tasolleen. Vaihdoin myös paljon roskia erilaisiin vaatteisiin, mutta kokoelmastani puuttuu vielä ainakin muutama saatavilla oleva esine. Kenties saan jossakin vaiheessa tarpeeksi puhtia kerätäkseni riittävän määrän roskia niiden tuottamiseen.

Suloinen uudistettu arabi, Domino.

Päivitysten mukana tulleiden päivitettyjen arabien mukana myös talliini on saapunut muutama uusi asukas. Hullaannuin uusiin arabialaisiin välittömästi, enkä millään malttanut odottaa niiden lisäystä peliin. Kahden viikon odotuksen jälkeen ne kuitenkin saapuivat viimein, ja sain ostettua niistä yhden värityksen ensimmäisenä päivänä. Nimesin päistärikön arabini Dominoksi, jonka koin sopivan hevosen peiteväriin. Star Stableen lisättiin uusia nimivaihtoehtoja, jotka mahdollistavat entistä mielikuvituksellisempien nimien luomisen. Itse innostuin tästä vallattomasti, enkä voinut vastustaa erikoisten hevosnimien käyttöä. Harmittaa hieman, etten ole pystynyt käyttämään uutta systeemiä vanhojen hevosteni nimiin, enkä mielelläni haluaisi maksaa moisesta tulevaisuudessakaan. 

Nyt pari viikkoa myöhemmin onnistuin ostamaan lisää Star Coinseja tuplien aikana, jonka ansiosta pystyin hankkimaan loputkin arabialaiset, jotka halusin lisätä kokoelmaani. Näihin kuuluvat musta, tummanruunikko sekä isolla laikulla varustettu ruunikko arabialainen. Tallissani on nyt yhteensä 157 hevosta ja ponia. Hevosperheeni tuntuu kasvavan hurjaa vauhtia viimeaikoina, eikä sille näy loppua ainakaan toistaiseksi. Tulen varmaan pelaamaan Star Stablea vielä vanhana mummonakin. Annoin mustalle arabialaiselle nimen Eclipse, tummanruunikolle arabialaiselle nimen Acacia sekä vaaleanruskealle arabialaiselle nimeksi Mastermind. Säästin jäljelle jääneet Star Coinsit tulevaisuutta varten, mikäli Star Stable aikoo lisätä uusia hevosia lähiaikoina.

Olen pääsääntöisesti koulutellut hevosiani poikaystäväni kanssa, kuten aina aikaisemminkin. Teemme joskus yhdessä tehtäviä ja keräsimme myös roskia porukalla. Poikaystäväni osaa olla varsinainen vauva, mutta rakastan hänen kanssaan pelaamista paljon. Minua harmitti hieman, etten pystynyt tekemään hänen kanssaan uusia tarinatehtäviä, koska hän ei ollut itse tehnyt tarpeeksi tarinatehtäviä tähän mennessä. Ehkä saan potkittua häntä takamukselle lähiaikoina, jotta hän suostuisi tekemään edes osan tarinatehtävistään. Unohdin myös mainita aikaisemmin, että Frippin ulkonäköä uudistettiin uusien tarinatehtävien ohella. Näpsin uudistetusta taikaoravasta ainakin yhden kuvan blogiin muistoksi, vaikka hänen silmänsä ovatkin hieman karmivat.


Kukkulan kuningas.


Jahtasin jääkaappia Dinolassa.



Musta kaunokainen, Eclipse.




Mastermind pitää kaikenlaisista eläinkavereista.



Acacia on yksi suosikkiarabeistani.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti