Small Grey Outline Pointer

torstai 1. helmikuuta 2018

Tähtiä, koulutusta ja Alicia Online

Hyvää uutta vuotta!

Vuosi 2018 merkitsee viidennettä vuottani Star Stable Onlinessa. Aika on hurahtanut todella nopeasti, eikä sitä toisinaan saata uskoa, että olen oikeasti pelannut jotakin hevospeliä näin kauan. En halua edes tietää, kuinka paljon rahaa olen tuhlannut Star Stableen. Ajattelin ensin omistaa kokonaisen blogin vuosipäiväni juhlistamiseksi, mutta en ole ehtinyt opiskelujeni takia miettiä asiaa enempää. Nyt koeviikon jälkeen jaksoin taas alkaa panostamaan pelienkin puolessa, ja päätin myös kirjoittaa pitkästä aikaa blogiin. En halua jättää sitä taas heitteelle.

Tämän päivän postaus saattaa olla hieman sekava, koska keräsin muutaman viikon ajalta räpsimiäni kuvia ja yhdistin ne yhteen bloggaukseen.

Viimeaikoina olen pääasiassa vain kouluttanut hevosiani, vaikka sitäkään en erityisen aktiivisesti ole tehnyt. Talvilomalla pelasin Star Stablea eniten, koska silloin sain helposti koulutukseen seuraksi kavereitani. Koulun alkaessa uudestaan päädyin kuitenkin kouluttamaan yksin muiden ollessa kiireisiä. Ensin se oli aika vaikeaa, enkä millään jaksanut tehdä kaikkia ratoja loppuun. Musiikin avulla pärjäsin onneksi siinäkin urakassa. Joskus vuoden lopussa käytimme Wilin kanssa hyväksemme jotakin koulutusbugia, mutta sain koulutettua sen avulla vain pari hevosta loppuun. Tätä bugia ei kuitenkaan enää ole, joten siinäpä se sitten oli.

Hain tämän tähden silloin, kun alue ei ollut vielä auki. Kamala homma!
Vartijaa töytäisemällä sain avaimen.

Tätä tähteä ei ole merkitty karttaan!

Star Stable Onlinen sijasta olen jo muutaman kuukauden ajan pelannut aktiivisemmin Alicia Onlinea. Käsittääkseni näiden kahden pelin välillä on pelaajien mielestä menossa jokin sota, koska herranen aika; eihän sitä nyt kahta yhtä hyvää hevospeliä voi olla olemassa! Todella pöyristyttävää, kuinka paljon osa pelaajista vertailee näitä kahta peliä ja syyttää toista plagiarisoinnista. Molemmat pelit ansaitsisivat parempia pelaajia.

Itselläni ei ole mitään syytä verrata näitä kahta peliä, sillä koen ne hyvin erilaisiksi ja viihdyn molemmissa. Toisinaan Star Stable tuntuu kovin tylsältä ja käännyn Alician puoleen, mutta toisaalta joskus kaipaan hieman rauhallisempaa menoa ja palaan Star Stableen. Pelaan Star Stablea muutenkin eniten silloin, kun minulla on varaa ostaa jotakin.

Hups! Ei ollut tarkoitus saarnata. Pointtini on, että minut voi nyt löytää myös Alicia Onlinesta nimimerkillä Aten. Pelasin aikaisemmin nimimerkeillä Vortex, Z3NIC ja Depp. Jos satut törmäämään minuun, heilauta ihmeessä kättä!

Loppuun vielä muutama kuvaa connemarastani ja Alicia Onlinesta, vaikka blogini onkin Star Stable-aiheinen (:



Hirmujyrkkä mäki.


Sairaannopee


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti