Small Grey Outline Pointer

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Quarter ja porkkanan paluu


Viime kirjoituksesta onkin pitkälti ehkä jopa kuukausi aikaa, ja siinä välissä on tapahtunut kaikenlaista. Välissä oli aprillipäiväkin. Kuitenkin, 25 viimekuuta päivityksessä tuli hieman tehtäviä joihin sisältyi noiduttuja linnunpelättimiä ja kurpitsoja. Jasperin mielestä hänen entinen pelättimensä ei ollut lojaali, joten pyysi Pitä tekemään itselleen uuden hyväntahtoisen kurpitsansuojelijan. Tehtävät kestivät parin päivän ajan, tarkalleen en nyt muista. 
Sen jälkeen saimmekin pienen paljastuksen tulevasta rodusta, joka ei tässä vaiheessa enää salaisuus ole, Amerikan Quarter! Saapumispäivämäärää ei tuolloin kerrottu, eikä itse asiassa mitään muutakaan, mutta eipä siinä kauan mennytkään että nuo komistukset tulivat peliin.
Tuon jälkeisessä päivityksessä tuli mukana pääsiäistehtäviä ja hieman lisää paljastuksia tulevista asioista. Pääsiäistehtävät olivat täysin normaalit ja perinteiset, munanmetsästystä päivät pitkät. Päivityksessä tuli mukana jopa aprillipäivänpilat, sekä sen päivän keskiviikkona ainoastaan oli voimassa viimevuotinen aprillipupun kepponen muuttaa hevoset värikkäiksi. Tässä päivityksessä infottiin sitten hiukan enemmän tulevasta hevosesta ja sen ominaisuuksista. Odottamattomasti, Quarter hevoselle näytti olevan tulossa uusia liikkeitä ! Liikkuvat leuat, paikallaan hevosmaisesti liikkuminen, realistisempi juoksu, hyppy ja takajaloilleen nouseminen. Sanomattakin, kaikki olivat innoissaan. 
Pääsiäisviikonloppuna Star Stable tarjosi aloittelijoille ilmaisen jäsenyysviikonlopun, itse missasin sen, joten Nicolinella ja muilla hahmoillani jäi tilaisuus käyttämättä. 
Tänään päivityksessä sitten tulivat ne Amerikan Quarterit, suloisia ovat! Itselläni ei jälleen ole varaa ostaa sitä, mutta toivottavasti joskus tulevaisuudessa saan säästettyä sellaiseen tarpeeksi rahaa. Napsin vain yhdestä väristä kuvan sillä en jaksanut juosta alvariinsa pelkkien kuvien takia, voitte itse käydä kurkkaamassa tarkemmin!
Suloinenhan se on!

Porkkana (Skywalker) palasi saarelta iloisin naamoin, vaikka laitoin pojun vain budjettilomalle. Joku viisas ihminen ehdotti että se johtui joskus aikoinaan tapahtuneesta bugista. Kuitenkin, koulutus ei suju joten ei hevosten tasotkaan nouse. Ääh, pitäisi oikeasti joku päivä ryhdistäytyä ihan kunnolla ja tehdä sekin homma loppuun eikä mankua kun tulee tylsää.

Nyt meikäläinen painuu jonkun hyvän hyllystä bongatun kirjan ääreen, ensi kertaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti