Small Grey Outline Pointer

torstai 30. huhtikuuta 2015

Logouudistuksia

Taas kävi niin että kirjoittaminen on jäänyt Jumalan selän taa. Ei se vaan millään onnistu kun laiska meikäläinen on puikoissa. Tästä lähtien, tiedoksi kaikille, postauksia tulee aika harvaan.

Kuitenkin, Star Stable päätti ottaa asiakseen uusia logonsa. On ilmeisesti ollut jos jonkinmoisia tulostusongelmia vanhan logon kanssa, niin päätettiin päivittää helpompaan versioon. Aika usean tahon mielestä uusi logo muistuttaa herkästi Barbieista, niin mietin minäkin. Tuossa yläpuolellahan se komeilee.
En muista kirjoittaneeni tästä, mutta pari viikkoa taaksepäin Star Stable Onlineen tuli ulkonäönvaihtosysteemi. Ja sen vuoksi olen nyt huomattavasti entistä tummempi, ja kaiken kukkuraksi omistan ruskeat silmät! Eikö olekin hurmaavaa? Sen päätähuimaavan päivityksen jälkeen Moorland uudistui. Ja sen mukana tuli uusia tehtäviäkin! Vihdoin Star Stable ajatteli vanhoja ja nostalgisia paikkojakin, heh. Taas oli Dark Corella näppinsä pelissä.


Tuon jälkeen tuli ilmoitus siitä että logoa aiotaan muuttaa. Suunnitelma vaikutti aluksi ihan hyvältä ja niin, mutta lopputuloksesta tuli jotain aivan odotuksia surkeampaa.
Viimeviikkojen ajan olen kouluttanut toisinaan aktiivisesti ja toisinaan epäaktiivisesti Winterhopea, sillä Wilman komennuksen ansiosta en saa kuulemma kouluttaa Quarteriani ilman häntä (; Winnien olen saanut jo tasolle 13, mutta siihen se tyssäsikin. Tällä viikolla en ole jaksanut kouluttaa mitenkään, Star Stablessa olen käynyt vain hoitamassa konimukset.
Ja ainiin, NSG:llä oli tutustumisretki, johon osallistuin. Vaikka osallisena ei ollutkaan ketään uutta, oli siellä hauskaa kun leikittiin piilosta Silvergladessa. Pitkä aika kun osallistuin NSG:n aktiviteetteihin. Katsotaan mitä ensi päivitys tuo mukanaan, ensi kirjoitukseen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti