Small Grey Outline Pointer

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Heipparallaa. Tänään siis kouluttelin enimmäkseen kaakkimusta, koska pääsin aikaisemmin koulusta koneelle, mikä meinasi että SSO:hon sekin päivä kuluisi. Sain sitten tuon Snowin kolmetoistalevun puoleenväliin, mikä on guud, koska saan viimeistään sitten sunnuntaina Snowin viisitoistalevulle ^.^
Ja sehän meinaa hyvää.

Käskin, taino pyysin kauniisti, isääni siivoamaan koneeni, joten niinpä teki ja tadaa taikatemput tekivät sso:sta melkein lagimattoman. Joskus pieniä nykäyksiä, mutta siinä kaikki! Verrattuna entiseen lagikohtaussessioihin tää on upeeta ._.

Illan sitten vietin Wilin kanssa discossa, ja tulihan sitä vähän lörpöteltyä muidenkin clubilaisten kera :'D Kuitenkin oltiin kummatkin Wilin kanssa niin rättipoikki että lähdettiin vekskuuseen SSO:sta. Ainakin minun osaltani on näin, ja vaikuttihan tuo Wilikin aika uupuneelta.

Huomennahan on sitten lauantai, joka tuo mukanaan 100 Star Coinsia sekä neljätoistalevun kaakkimukselle o3o
Kiitos lukemisesta !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti