Small Grey Outline Pointer

lauantai 4. joulukuuta 2021

Joulun tuulet

 

Tuttua joulukylää uudistettiin tänä vuonna!

Aika on jälleen kulunut hurjaa vauhtia ja talvi on tupsahtanut terassille. Olen ollut kiireinen opintojeni kanssa, enkä ole ehtinyt pelaamaan Star Stablea kovin paljon lokakuusta eteenpäin. Suurin osa kursseistani on kuitenkin nyt lähestymässä loppuaan, ja joululomaa odotellessa on ihan mukavaa viettää taas aikaa hepotusten seurassa. Marraskuun tuplaviikonlopun aikana sain ostettua jälleen hieman Star Coinseja, jotka ehtivät juuri sopivasti joulujuhlallisuuksien viettoon. Sain viimeisteltyä hevoskokoelmaani uusilla issikoilla ja muilla tärkeillä puuttuvilla palasilla, sekä onnistuin säästämään myös jonkin verran rahaa tämän vuoden jouluhevosten ostoon.

Valitettavasti en ehtinyt pelata marraskuun halloween -tapahtumaa loppuun, joten minulta jäi osa tämän vuoden keräilytavaroista hankkimatta. Ehdin keräämään tarpeeksi kurpitsoja ja muita satunnaisia hilavitkuttimia kummankin halloween -lemmikin saamiseksi, mutta padasta saatavaa asua en ehtinyt hankkimaan kokonaan. Muistaakseni onnistuin saamaan asusta vain kaksi tai kolme osaa. En ole oikeastaan koskaan ollut kovin hyvä tekemään halloween -tapahtumien tehtäviä, mutta ehkä ensi vuonna onnistun viimein tekemään kaiken loppuun saakka. Tänä vuonna ainakin pääsin pidemmälle kuin kahtena aikaisempana vuonna.

Jostakin syystä Star Stable ei moneen viikkoon suostunut lisäämään peliin tuplatarjousta, jota olin haikeasti odotellut. Uudet islanninhevoset lisättiin peliin ja halusin itsellenikin yhden niistä, mutta siihen aikaan olin juuri käyttänyt viimeiset Star Coinsini uuteen halloween -hevoseen. Jouduin siis odottelemaan muutamaan otteeseen, koska joka viikonloppuna oli aina jokin muu tarjous kuin tuplat. Marraskuun lopussa Star Stable kuitenkin julkaisi Black Friday -tarjousten aikaan hyvin kummallisen tarjouksen, joka koski 1 kuukauden Star Rider -jäsenyyttä. Tästä tarjouksesta teki kummallisen se, että se kesti keskiviikosta tiistaihin saakka. Omituisuusanturini olivat oikeassa, koska Star Stableen ilmestyi saman viikon torstaina tuplatarjous, jota moni pelaaja tuntui siinä vaiheessa odottaneen pitkään. Kova odotus kuitenkin palkittiin!

Joulutehtävissä saa rapsutella paljon erilaisia eläimiä.

Pullea poika.

Hevoskokoelmani karttuu entisestään. Tallissani asustaa tällä hetkellä muhkeat 181 hevosta, eikä loppua näy missään. Koulutusprojektini on ollut hieman hitaalla mallilla viimeaikoina, mutta olen siitä huolimatta saanut miltei kaikki hevoseni jälleen tasolle 10 saakka. Kenties joululomalla jaksan pelata ahkerammin ja tekemään ainakin suurimman osan radoista päivittäin. Olen tähän mennessä onnistunut epäaktiivisuudesta huolimatta kouluttamaan yhden vanhimmista poneistani, Foxfiren, tasolle 13 asti poikaystäväni kannustuksen ansiosta. Tämä tuntuu aikamoiselta saavutukselta. Vanhojen mallien kouluttaminen on hieman haastavaa nykyään, koska Star Stableen on lisätty niin paljon kauniita uusia hevosia, joiden kouluttaminen kuulostaa tuplasti houkuttelevammalta. 

En kuitenkaan missään tapauksessa halua myydä vanhoja hevosiani, koska ne sisältävät paljon hyviä muistoja ja maksoivat minulle myös aikoinaan oikeaa rahaa. Olen kauan aikaa sitten myynyt tallistani kaksi hevosta, joka tietysti harmittaa minua vieläkin. Tämä kuitenkin tapahtui siihen aikaan, kun hevosia pystyi ostamaan vain rajallisen määrän kymmenen karsinan takia. Myin tallistani kaksi halvinta hevostani kun olin juuri ostamassa syntymäpäivärahoillani viisi uutta pollea. Muistaakseni muutama kuukausi sen jälkeen peliin lisättiin hevossaari, jonne pelaajat pystyivät laittamaan ylimääräiset hevoset maksua vastaan. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet paljon, eikä nykyään enää onneksi tarvitse kummemmin valita hevosten välillä. Pollen siirtäminen laitumelta karsinaan ja päinvastoin käy nyt nopeasti, eikä siitä tarvitse enää maksaa ollenkaan. Tämän lisäksi hevosia pystyy tallihoitajan avulla hoitamaan joka päivä, joten ne pysyvät aina vihreillä naamoilla ( ainakin meikäläisen tallissa. )

Tällä viikolla olen yrittänyt kerätä joulutoiveita mahdollisimman paljon. Ensimmäisen talviviikon aikana peliin ei lisätty kummoisemmin mitään, vaikka joulukylää uudistettiinkin ulkoisesti. Kuulemani mukaan seuraavien viikkojen aikana Star Stable on aikeissa lisätä kisoja ja jouluaiheisia tehtäviä, mutta toistaiseksi kylässä ei ole oikeastaan mitään muuta tekemistä kuin adventtipakettien availemista. Päädyin siitä huolimatta ottamaan monen monta kuvaa joulukylästä jo nyt, koska olen itse joulufiiliksissä ja halusin tutkiskella tarkemmin, minkälaisia muutoksia on oikeastaan tapahtunut. Samalla minulle tarjoutui mahdollisuus esitellä kaikki uudet heposet, joita olen ostanut viimeisten kahden kuukauden aikana. Mukavaa talven iloa meiltä jokaiselta!


Liukasta menoa. Ostin alennusten aikaan yhden curly-hevosen. Tervetuloa messiin, Steampunk!


Snowgloben mielestä kaikki joululahjat kuuluvat hänelle.


Cinnamon on ystävystynyt monen pörröisen kaverin kanssa.


Maybelle puolestaan ei vaikuta pitävän uusista tuttavuuksista.


Haaveilua rekiajeluista. Bubblegum saapui Star Stablen sovelluksesta viime viikolla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti