Small Grey Outline Pointer

perjantai 28. marraskuuta 2014

Kalltereita ja Bleachia




Tänään meni melkein puolet päivästä koulussa, joten en sössössäkään puolta tuntia kauempaa oleskellut. En taaskaan kirjoittanut keskiviikon päivityksestä, mutta tässä pieni lyhennys;
Dinomaassa on aikaisemmin asunut kansa joita ilmeisesti kutsutaan Kalltereiksi(?). Heitä pitää sitten auttaa että saadaan niiden luottamus ja kunnianosoitus. Lisäksi näiden heebojen vieressä on kaksi syötävän suloista vuonohevosta (joista en kuvia kyllä näpsinyt), ja ainiin - jossakin vaiheessa tulee vuonohevosia <3
Itse en ole kerännyt rahaa niihin eikä minulla ole tarpeeksi ostaakseni Star Coinseja, joten vuonikset jäävät hieman tuonnemmas, toivottavasti ei unelmaksi sentään. Heti kun häivyin sössöstä rupesin tuijottamaan Bleachia, koska sarjaahan en aikaisemmin ole katsonut ja joskus aikoinaan lupauduin siihen - eihän se hullumpi olekaan (: Naruton katsoin "loppuun" - jaksoja on tulossa mutta niissä kestää joten aloitin uuden sarjan ^.^"
Anteeksi kun tästä tulee näin lyhyt ja laaduton mutta iltainspiraatio on jotain mitä en tunne.



Anteeksi kuvan laatu =.=

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hissikammoja ja zombeja

Tällä kertaa panostan vähän enemmän kuviin. Kuten jo aikaisemmin teille tiedotin, dinovalleyssa on paljon uusia tehtäviä. No, tänään sain dailytehtävien avulla itseni eteenpäin, ja keltaisella sydämellä olevat tehtävät jatkuivat. Vuorossa oli hevosenhoitopaikan rakentaminen, ja uuden ravintolan kyhääminen. Dinovalleyhyn sain aikaiseksi jonkinlaisen teltan, jonka viereen asetettiin kaivo. Siinä pystyy hoitamaan hevosia (sherlock). Sitten ryntäsin suoraan Edin luokse harvestin sillalle, ja alkoi keskustelu tulevasta ravintolasta. Matkanvarrella tapasin omituisen Igorin joka halusi syödä Seran, ja zombimaisen Franken joka osasi vain karjua. Ja syödä kanaa. Huomasin että Ed on maailman oudoin ihminen, Igorin ja Franken ohella. Nyt tuli kaksi kelloa, ja tehtävät jatkuvat huomenna. Saa nähdä tuleeko silloinkin jotain pientä tänne, riippuu tehtävien tärkeydestä ja onko niissä jotakin hauskaa jakamista. Teksteistä tuonnemmas, nyt on kuvien aika (:




Wild ride, vai mitä?





perjantai 21. marraskuuta 2014

Dinosauruksia ja tasojennousuja

Realistisuus on otettu huomioon (>.>)


Kas kummaa, keskiviikkona jäikin kirjoittamatta blogiin (ei ollut vaikea arvata). Olin niin innoissani uudesta alueesta, että suuntasin heti koulun jälkeen koneelle ja pelasin koko loppuillan yhteen putkeen sössöä. Tehtäviä riitti vaikka muille jakaa ja niistä sai upeita palkintoja (vaaleanruskean talvitakin, satulan, suitset, karvalakin, lapaset), varsinkin lakkiin olin erityisen tyytyväinen (: Oikeastaan, yövyin pari kertaa että sain jatkettua tehtäviä, joten minulla ei niitä enää ole, jos mukaan ei lasketa dailyjen tekemisiä tarvitsevia sydäntehtäviä.

Tänään koulutin jonkin verran Seraa, ja neitokainen pääsi tasolle neljä. Tiedän, että minulla on Skywalkerin koulutus kesken, mutta Dinomaassa Pohjoisruotsinhevosella pääsee kaikista nopeiten. Ehkä pääsyy on tuo.
Ja ainiin, itse ukkelini Hollykin pääsi tasolle 16 keskiviikkona mikä on aivan huikea juttu ! Sitäkin on odotettu niin kauan ja tuskailtu kun XP palkki oli niin lähellä mutta niin kaukana päädystä. Nyt odotellaan tasoa 17, toivottavasti sinne asti pääseminen ei vie niin kauan kuin 15 tasolta, tasolle 16.
Star Stablen logo muuttui jouluisemmaksi ja uutissivujen banneri on jouluinen. No, eihän se ole ihmekään jos ensi kuu on kohta ja silloin alkaa joulukalenterin luukkujen availu :)

Tämänhetkiset tallijormat

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kukkaistyttöilyä ja paljastuksia

Heissankeikkaa jälleen kerran. Viime viikon keskiviikon päivityksestä kirjoittelu jäi taas notkumaan, enkä saanut sitä aikaiseksi. Onnekseni en edes ( ainakaan muistaakseni / tietääkseni ) luvannut tekeväni sitä joten ollaan sujut. Mutta kuitenkin, viimeviikon päivityksessä tuli poneille kaksi uutta väriä ja arabeille yksi. Pari vaatettakin tupsahti, mutta niistä en edes jaksa mainita.
Kaiken kukkuraksi ja viikon yllätyksellisimpänä tuli kerhohuone ! Harmittaa vain että meikäläisen clubi on niin autio ettei siellä huoneessa mitään säpinää tapahdukkaan. Kerhohuoneessa on kuitenkin paljon penkkejä monelle kerholaiselle, kerhon omistajalle on tietysti oma kuninkaallinen säkkituolinsa. Huoneessa on kaksi kerrosta, aula joka on isokokoinen ja sen lisäksi hieman korkeammalla olevat parvekkeet joissa on mukava istua ja tuijottaa kun kerhonjohtaja höpöttää.




Ette ikinä arvaa (: Ensi viikon keskiviikkona tulee kauan odotettu dinovalley ! Koska Star Stable ei ollut vihjaillut mitään tulevan paikan suhteen ja näyttivät tekevän niin ahkerasti kaikkea, tuntui kuin se ei olisi tulossa vielä pitkiin aikoihin mutta eilen he pläjäyttivät meille uutiset että 19 päivä tulee dinovalley. Siitä räjähti ilot kaikille. Tuli selville että pitää olla tasolla 15 että pääsee alueelle, tehnyt kuumailmapallohepun kanssa tehtävät ja olla vähintään liked Valedalen kanssa. En vieläkään kyllä tiedosta pääseekö Pohjoisruotsinhevosilla normaalia kaakkia nopeampaa Dinovalleyssa vaiko ei.

Tähän loppuun kuitenkin video Dinovalleysta, nautintoa!

maanantai 10. marraskuuta 2014

Kultaisia tähtiä ja muuta hälinää

Tervehdys taas arvoisat seuraajani sekä haamulukijat. Facebookia selaillessani huomasin pölinöitä ilmaisesta Star Rider sekä 200 SC koodista jonka olisi tarkoitus tulla satunnaisille hepuille mailiin. Tsekkasin sitten Nicolinen mailin ja kas kummaa sieltä löytyikin tämä kyseinen koodi ja hupsistakeikkaa Nicoline on nyt tasolla 14. Ostin tälle tunnukselle myös uuden hevosen, tervetuloa Dawnwoodin perheeseen, Thunderjumper ^.^'' Nimi tulee osittain juuri katsomastani huikeasta elokuvasta Jumper. Suosittelen katsomaan kun aikaa on, löytyy ainakin Netflixistä tekstitysten kera.

Hollylla jäi TAAS pari päivää sitten hoitaminen ullakolle joten kaakit olivat pelkillä keltaisilla hymylätkillä. Tänään ne ovat kuitenkin taas täysissä voimissaan joten ei hätää. Ostin Hollylle uuden asun (tai no kehittelin osittain), mutta kuvaa en hoksannut näpsiä siitä.
goSupermodeliin olen nyt jäänyt jumiin, täytyy myöntää että nolottaa, mutta käyn siellä upeiden roolipelien ja vanhojen kaverituttujen takia. GoSupermodel on ehkä ainoa järkevä paikka roolipelaamiselle, siellä on tilaa myös niillekkin ketkä eivät vielä osaa, joten aloittelijoillekkin annetaan mahdollisuus kehittyä. Ja goSupermodelissa on toistaiseksi kaikista helpoin ja tutuin roolipelaussysteemi minulle joten en ainakaan toistaiseksi ole vaihtamassa.

Ostin Nicolinelle muuten ihan btw uudet meikit ja hiukset, edelliset alkoivat tympiä ja hoksasin kuinka typerältä ne tähtimeikit oikeasti näyttivätkään pikselihahmollani. En käsitä miten olen joskus voinut pitää niitä myös Hollylla. Totta puhuakseni, täytyisi myös ostaa Hollylle joku kerta uudet meikit, tämänhetkiset ovat olleet jo päälle puoli vuotta ja vaihto olisi kyllä hyväksi - ihan tosi.
Tämä oli vain nopsakka välipostaus infoksi teille, keskiviikkona muistan toivottavasti kirjoittaa, en lupaile kuitenkaan mitään.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Kilinää kellarissa


Täytyy myöntää ettei meikäläisen muisti halua toteuttaa aikomuksiani. Tälläkin kertaa unohdin päivityksestä juhlimisen jälkeen kirjoittaa blogiin, ja sepä venähtikin sitten parilla päivällä. Oikeastaan, en voi syyttää tästä pelkästään muistiani, osan päivästä kyllä muistin että pitäisi kirjoittaa, mutta silloin on aina tärkeän animen katsominen tai kutkuttavan mangan lukeminen kesken - silloin ei vaan pysty! Nyt kuitenkin kannustauduin kunnolla, ja kirjoitan. 

Päivityksessä tuli siis ne viime vuoden samat haamujutut ja omenaämpärit sekä kurpitsaralli kellarissa. Ei sinänsä mitään uutta. Mutta kyllä näissäkin jutuissa hommaa riittää eikä tylsää ole vieläkään tullut. Tosin, se masentaa vähän etsiä haamuja kun kuulee niiden äänen mutta haamua ei näykään missään. Meikäläiseltä puuttuu vielä muutama haamua, enkä usko saavani niitä tänä halloweenina. Ainakaan jos se on minun jaksamisestani kiinni. 
En tiedä mikä on vikana, mutta jätin taas kerran yhden päivän hoitamiset ullakolle - tästä en kuitenkaan ollut tietoinen. Muistin että hoitaja kestäisi vielä yhden päivän mutta se näemmä loppuikin jo, joten jätin tuona päivänä hoitamatta laisinkaan. En siis käynyt koko päivänä sössössä, oletin vain. 





























Pyydystin myös haamuja Alexandra Birchhillin ja Skypen kera. Se taisi tapahtua ehkä noin pari päivää sitten? Tästä huonomuistisuudestani saisi kyllä antaa palkinnon.
Tein DeviantARTiin uuden tilin joka on nimeltään Serakagiusagi - samanniminen kuin Instagram tilini siis.
Olen kouluttanut Skywalkeria järkyttävän laiskasti viimeaikoina, ja tuo ori lojuu tasolla 13 vieläkin. Tänään yritin kouluttaa sitä isommille tasoille mutta lopetin muutaman radan jälkeen. Ei vaan yksinkertaisesti riitä puhtia siihen hommaan. Koulutan Walkerin sitten joskus pitkän ajan päästä kun intoa taas löytyy. En kuitenkaan missään tapauksessa tarvitse hoitajaa ellei kyseessä ole Wili, Nico tai eräs IRL-ystäväni (paitsi ei kukaan näistä kolmesta paria rataa kummemmin ole auttanut, heh).
Omenatynnyrit ovat sinänsä ihan mukava keksintö, mutta niillä ruoilla joita tynnyristä saa en tee yhtään mitään. Ainoastaan hevosenruoat tulevat tarpeeseen joskus lähitulevaisuudessa, mutta niillä kahvilakamoilla ei tee mitään - paitsi mielikuvitusläskittää hahmoaan. Niillä olisi varmasti jokin tarkoitus, jos pelissä pitäisi syödä pysyäkseen hyvässä kunnossa jne. mutta ei. Joo, käsitän että on hauskaa viettää kavereiden kanssa aikaa kahvilassa ja duupaduu mutta kuka sitä jaksaa. Kahviloissa hädin tuskin pyörii enää ketään. Picnikit ja BBQ-paikat on ihan tarpeeksi, ei sen enempää tarvita!