Small Grey Outline Pointer

tiistai 24. kesäkuuta 2014






























Ekana ilmoitan että, saisin lyödä itseäni päähän sen takia, kun en ole kirjoitellut tänne aktiivisesti. Mutta kukapa tätä blogia jaksaisi seurata 24/7 uusien kirjoitusten varalta :'D Enkä usko että kovinkaan moni edes seurailee koko blogia, kirjoittelen ehkä suurinpiirtein omaksi huvikseni. Mutta asioihin kuitenkin.

Vihdoinkin tallissani komeilee tinkeri, ja tämän kaunokaisen nimi on Cinnamonbelle aka Elle. Nimi tulee tamman väristä, sekä belle tietenkin sen tyttömäisyyden vuoksi. Ja kutsumanimi sointui mukavasti siihen päälle (:
Ostin myös muutamia uusia vaatteita, kuten kuvan länkkäriasusteen, sekä pari muuta pinkkiä asustetta.
Keskiviikon juhannustehtäviä en päässyt tekemään, koska avulias kakku oli tehnyt ne puolestani :'D Nooo eipä niidenkään parissa tarvinnut ähkiä, joten kiitokset vielä hevosten hoidosta tms. kakku :'3
Kakun ansiosta myös Mango on nyt 15 levulla, kiitokset tämänkin johdosta.
Tänään tuli vihdoinkin sitä heiveröistä sepailua, ja räpsin muutamia kuvia, teidän onneksenne tietenkin :)
Kuten huomasitte, ne löytyvät tuosta ylhäältä. Kun nyt on niin iltainen, en viitsi ruveta sähläämään noiden kuvien kanssa, joten kelvatkoon (:


tiistai 17. kesäkuuta 2014



TAAS
Olen siis liennut velvollisuudestani, ja jättänyt kirjoittamatta mitään.
Olen syvästi pahoillani, mutta itselläni ei ole ollut pätkääkään intoa tai aikaa tännekkään kirjoitteluun, jonka ansiosta se on jäänyt hieman syrjemmälle.
Ihmettelette varmaan, että miksi ylläpidän tätä blogia, jos kerran en melkein koskaan edes kirjoittele tänne.
Se onkin hyvä kysymys. Ehkä muistutuksena itselleni jostakin, tai vain muuten vain jos joskus sattuu tulemaan tylsää. Päätyisin kuitenkin tekemään uuden tämän poistamisen jälkeen, joten sehän on aivan sama pidänkö tätä vai en.

Kuten kuvasta siis näette, ostin uuden hevosen nimeltään Angelghost aka Mango. Se on rodultaan Selle Francais, ja tällä hetkellä 13 levulla (kyllä, siitä on aikaa kun ostin hänet).
Ostin tänään myös uuden tyylin, joka on hieman enemmän länkkärityylinen, mutta en hokannut ottaa siitä kuvaa :( Laitan sen ehkä joskus tulevaisuudessa, kun rupean käyttämään kyseistä asustetta enemmän (:




Siinä viimeviikon keskiviikon uudessa päivityksessä tuli tuo uusi ihana upea uskomaton ranta :'3 Aluksi kuvittelin että kaikki rantatuolit ja pyyhkeet olisivat olleet täynnä, mutta nupe. Siellä oli paljon tilaa. Kaikki hyppelivät ponnahduslaudalta, toiset viettelivät aikaa vedessä uiskentelevan hain kanssa, ja jotkut söivät rannan omassa kahvilassa !
Huomenna on taas keskiviikko. Uusi päivitys siis. Hyviä uutisia meikäläisen korville.

Pelasin tänään melkein koko päivän Farcry 3, ja sain tuon pelin vihdoinkin loppuun asti ^^ Tosin, se harmittaa nyt jälkeenpäin, kun tuo koko elämys on nyt mennyt ohi :'( Mutta onneksi on tulossa Farcry 4, tosin eri päähenkilöllä, ja pääpahiksella ja koko tarinalla. Olen silti onnellinen, ettei koko pelisarjaa lopeteta. Se on kerrassaan U.S.K.O.M.A.T.O.N. Olen myös harkinnut aloittaa pelaamaan Outlastia, se vaikuttaa niin upealta että ! :D

En tänään jaksanut kouluttaa kunnolla Angelghostia, mutta jos jaksaisin vielä tänä iltana hieman käydä ratoja vetelemässä että saisin sen 14 levulle, niin huomenna olisi sitten 15 levu radan päässä ! (:

Kiitos ja heei

maanantai 9. kesäkuuta 2014


Tervehdys taas kerran ! (:
Olen pahoillani etten ole kirjoitellut tänne aikoihin, mutta on ollut kaikenlaista muuta tekemistä ja touhuamista, etten ole oikein kerinnyt. Päätin nyt kuitenkin ajankuluksi päivittää teidänkin näkemystänne tapahtumista :'D
Smokewhisper on nyt siis 15 lvl, ja otin Winnien takaisin hevossaarelta, joten se on sitten seuraavana koulutettavissa (8 Itse asiassa kouluttelen sitä tälläkin hetkellä.

Hevossaarella ovat nyt siis Silverwarrior, Hawkhunter, Diamondcloud sekä Skywalker. Huomenna meikäläiseltä sitten loppuukin Star Rider, ja uuden mukana todennäköisesti saan ostettua myös tinkerin :'3 Toivotaan näin.

Wil on nyt jossain siskollaan, niin ei pääse viettelemään meikän kanssa aikaa SSO:ssa, niin on vähän tylsät oltavat. Onneksi on kuitenkin näitä ihmisiä jotka myös piristävät päivää :'D Toivottavasti tuo wäpätinkin pääsee piakkoin koneelle, niin en kuole tylsyyteen.
Ja muuten, ajattelin kirjoitella tiuhempaan tahtiin taas tänne, mutta en lupaile niiden sisältävän mitään erikoista. Normaalia päivärutiinia tai sellaisia (:
Eikä pituudessakaan ole sitten .... kehumista kröhöm (x
Sitten 15 pv mennäänkin perheen kanssa Särkänniemeen, niin en pääse kovin käymään Star Stablessa /:
Mutta tungenpas tähän loppuun nyt pari kuvaa vielä, ja siinäpä se taisikin olla.